
Jenna Saarikoski
Hellou, se olen minä!
Parturi-kampaaja & meikkaaja, Jenna Saarikoski
Olen Parturi-Kampaamo Jennalla yrittäjä, parturi-kampaaja jo yli 10 vuoden kokemuksella ja yrittäjänä siitä suurimman osan.
Suosikki töitäni nykyisin ovat kaikenlaiset pitkien hiusten värjäykset.
Suurimmaksi osaksi elämäni lyhyt hiuksisena viettäneenä koen kuitenkin lyhyiden hiusten käsittelyn yhdeksi suurimmista vahvuuksistani.
Kampauksia olen oppinut rakastamaan näiden vuosien aikana, ahkeran kouluttautumisen ansiosta. Juhlakansan kaunistaminen kampauksien ja meikkien muodossa onkin syy siihen, miksi työskentelen myös lauantaisin.
Kaikissa töissä pyrin olemaan mahdollisimman tarkka ja huolellinen. Kuuntelen asiakkaan toiveet, mutta myöskin kerron rehellisesti jos toiveiden toteuttaminen ei ole mahdollista. Työskentelen aina hiusten ja hiuspohjan kuntoa ajatellen ja tekniikoiden valinnassa pyrin ensisijaisesti helpottamaan asiakkaideni arkea hiusten parissa.
Hiushommien lisäksi hoidan kaikki yritykseen ja liikkeen pyörittämiseen liittyvät tehtävät, joten tekemisen puutetta ei ole päässyt ilmaantumaan.🤭
Vapaa-aikani jaan pääasiassa avopuolison ja koiramme Heron kanssa. Metsä ja sohva ovat meidän ehdottomia lempparipaikkoja. 🤭 Osan ajasta viikonloppujamme viihdyttävät myös puolison tyttäret.
Olen melko helposti innostuva ja harrastelenkin vähä kaikenlaista. Pisimpään (säännöllisen epäsäännöllisenä) mukana ovat kulkeneet kuntosali ja kutominen. Kaikenmoista muutakin tulee näiden lomassa toki touhattua.
Niin ja tietysti arkeani on jo vuosien ajan värittänyt, joku opiskeluprojekti. Tällä hetkellä opiskelen kampaajamestariksi työnohessa. Kouluttaudun muutenkin aktiivisesti (sen mukaan kuinka koulutuksia alueellani järjestetään). Koulutus tuo aina uutta intoa ja ideoita omaan tekemiseen! Kouluttautuminen hiusalalla on välttämätöntä, jos aikoo pysyä menossa mukana.
Palveluihini kuuluu:
-hiusten leikkaukset
-hiusten värjäykset
-kampaukset
-rakennekäsittelyt (permanentit, pehmennykset yms.)
-ripsien ja kulmien värjäykset
-hiusten ja hiuspohjan hoitokäsittelyt
-pään ja kasvojen hieronta
-ehostukset
Työskentelen pääasiassa ti-la joitain poikkeuksia lukuun ottamatta.
Tervetuloa asiakkaaksi!

Jenna Nybacka

Heissan!
Mun nimi on Jenna Nybacka ja valmistuin parturi-kampaajaksi keväällä 2024.
Hyppäsin vauhista yrittäjäksi heti samontein, ja mut löytää vuokratuolilta Parturi-Kampaamo Jennalla.
Erilaisten ihmisten kohtaaminen on tullut luontaseksi elämän varrella niin työkokemuksen kuin arjenkin kautta ja toivon kovasti, että se välittyy myös mun työssä parturi-kampaajana. Kaikki on mun penkkiin tervetulleita omana aitona ittenään ja saa olla just semmonen ku on ![]()
Jos ihan pakko on yks lempparityö valita niin se on sitte värimuutokset (Mitä kirkkaampi, sen parempi
). Koen löytäneeni nyt kuitenkin unelma ammattini, joten siksi mun on vaikee eritellä yhtä työtä ylitse muiden. Toivonkin saavani laajasti kokemusta takataskuun olipa työ millanen tahansa ja saan toteuttaa sen just sun toiveitten mukaan
Palveluihini kuuluu permikset, hiusten/hiuspohjan hoitokäsittelyt, erilaiset leikkaukset ja värit, raidat, vaalennukset, ripsipidennykset, ripsien kestotaivutukset ja kulmien laminointi, sekä ripsien/kulmien värjäykset ja muotoilu.
Helpoiten minulle saa varattua ajan nettiajanvarauksen kautta https://booksalon.fi/jennalla (muistathan valita tekijän valikosta)
tai yv:lläsomen puolella.
Facebook @parturikampaajajenna
Instagram @parturikampaajajenna
Myös puhelimitse voi ottaa yhteyttä: 0402522104
En vastaa puheluihin asiakkaan aikana, joten laita viestiä tai odottele, että soitan takaisin.
Työskentelen yleensä ajanvarausten mukaan maanataista perjantaihin.
Tervetuloa ![]()